29. toukokuuta 2013

Leppoisalla lomalla



Palasimme hijlattain lomalta Etelä-Ranskasta. Ihanaa että tänne kotiinkin on tullut kesä ja lehti puuhun sillä välin!

Kaksiviikkoinen poissa kotinurkista teki hyvää ja virkisti mieltä ihanasti. Koko porukalla olimme nyt ensimmäistä kertaa matkassa, joten valitsimme paikan sen perusteella missä muksujen kanssa viihdyttäisiin mahdollisimman kivasti.



Antibes on rannalla pienen ajomatkan päässä Nizzasta jonne lensimme. Asunnon vuokrasimme kaupungin sydämmestä seitsemännestä kerroksesta. Se osoittautui onnistuneeksi valinnaksi, sillä läpitalon huoneistosta näkyivät toisessa suunnassa meri, ja toisessa suunnassa lumihuippuiset vuoret! Olimme otettuja myös tervetuliaisiksi hankituista kukista. Asunto oli hiljainen ja suurella terassilla oli leppoisat oltavat. Lasten kanssa sitä huomaa arvostavansa matkassa juuri asumisen puitteita..



Taas kerran ehkä eniten koko reissussa odotimme saavamme syödä ja laittaa hyvää ruokaa. Suunnitelmia oli tehty vähän jo etukäteen, ja ostimmekin paljon paikallisia tuotteita, vihanneksia, lihaa, äyriäisiä ja kalaa torilta. 

Antibesissa on muuten paljon toreja, ja ne vaihtuvat aamu- ja iltapäivisin ruokatorista vaatteisiin, käsitöihin, antiikkiin jne. Nähtävää on paljon, ja onneksi netistä löytyy tietoa jokaisesta Antibesin toritapahtumasta. Esimerkiksi *TÄÄLLÄ*


Tässä merellistä paellaa couscousilla, nami nami!!


Iso tyttömme täytti 4 vuotta reissussa. Synttäreitäkin juhlittiin tietysti, ja kerronpa sitten jatkona lasten loman kohokohdista!


Palaamisiin siis :)

Annukka

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moikkelis!

Olen ymmärtänyt että miehesi on valokuvaaja? onko hän tehnyt paljon hääkuvauksia? Kirkossa, omassa studiossa jne?

Meillä voisi olla tarvetta marraskuussa, siksi kyselen:)

Annukka kirjoitti...

Heippa!
Mieheni kuvaa kyllä juurikin häitä ja kesälle niitä on varsinkin tiedossa. Niin kirkkokuvauksia, häätilaisuuden kuvauksia, potretteja ja jos vaikka mitä.. Käytössä on myös oma studio Seinäjoella. Hänen sivuilleen pääset sivupalkista, kohdasta Top Focus.. siellä myös yhteystiedot sekä kuvia esillä.
Hauskaa juhlien suunnittelua :)