19. tammikuuta 2015

Huippu juttu :)

27.12.2014 tapahtui tosi hieno asia, kun sattumalta löysin Leikkikauppa.fi verkkokaupalleni jatkajat! Enpä osannut tätä odottaa.. On hienoa että kolmevuotias verkkopuoti saa jatkoa sittenkin, kun minun aikani ei enää riittänyt sen parissa työskentelyyn. Nyt Leikkikauppa.fi sivustolla tehdään päivityksiä, jonka vuoksi se on hetken aikaa suljettu. Kauppa avautuu kuitenkin uusien yrittäjien pitämänä aivan lähi-aikoina.  
Jännää jäädä seuraamaan mitä tapahtuu :)
 







Olen nauttinut älyttömästi siitä että meillä arki helpottuu vihdoin. Tammikuu on jo tuonut mukanaan hyvää oloa, ulkoilua lasten kanssa, luistelua ja lenkkeilyä. Liikunnalle tulee olemaan jatkossa paremmin aikaa, ja se on hieno juttu. 






Meidän rakentaminen jatkuu tässä samalla. Töitä tehdään mahdollisimman tiiviisti, mutta kiirettä ei pidetä eikä aikatauluja suunnitella. Talo valmistuu sitten ennen pitkää.. 








On vapauttavaa päästää irti turhasta kiireestä. Joskus täytyy oikein kysyä itseltään mikä on tärkeintä, että osaa keskittyä olennaiseen.






Näiden talventörröttäjien myötä mukavaa viikon alkua!






 

Ei kommentteja: